Mennään vain kaartelematta asiaan. Professor Layton and the Curious Village on vallannut suurimman osan pelaajien aivokapasiteetista. Lukuisat kehut ja ylistyksetkiinnittivät huomioni, ja niimpä hankinkin yhden kappaleen Level-5 ehkäpä nyt tunnetuinta tuotosta.
Päästessäni itse pelikoneen luokse olin aivan ihmeissäni jo pelkästään pelin erikoisesta tyyliasusta. Värit eivät ole kovinkaan eläviä, taustat yksinkertaisia. Kaikki on kuitenkin ulkoasun suhten aivan mallillaan, ja tukevat hyvin peliä ja sen ideaa. Ympäröivä St Mysteryn kylä on haaleissa sävyissään oikein tunnelmallinen ympäristö.
Ääninäyttelykin, jotka eivät ikinä saa kovinkaan suurta huomiota kun kyseessä on Nintendo DS-pelit, ovat kaukana köyhästä. Hahmot, heidän brittiaksenttia painottava puheensa ja luonne tekee muutaman pelitunnin aikana tekee heistä hyvinkin rakastettavia.
Peli itse perustuu erilaisten arvoitusten ja pähkinöitten ratkaisuun. Noin 130 päätä piinaavan tehtävän ympärille on kudottu myös itse juoni, joka pitää pelin mainiosti kasassa.
Peli on todistanut, että minun pitäisi treenata enemmän päässälaskujen ja ongelmapähkinöitten kanssa. Ensimmäisen pelitunnin aikana ympäröin itseni laskimella, paperilla, kynillä, saksilla, englanti-suomi sanakirjalla ja ties millä nurettavuuksilla. Pelin aikana kuitenkin kehittyy huomattavasti ajatteemaan hiukan erillaisista kulmista, ja kaikki tämä ympärilleni kokoama oheiskrääsä sai etsiä paikkansa uudelleen hyllyistä.
Kunhan peliin olen paremin tutustunut, teen siitä paremman arvostelun. Tällä hetkellä kyllä vaikuttaa hyvinkin vahvasti siltä, että paljoa pahaa sanaa ei siitä kuitenkaan tule löytymään.
Myös myöhemmin informaatiota näkemyksistäni saamastani Wiistä ja siihen hankkimasta pelistä, Dragon Quest: Swords.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti